Follow on Bloglovin

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Oh George = Voi Yrjö

Varoitus; tämä blogipäivitys tulee sisältämään todella herkullisia ilmauksia siitä, miten ihmisten masut eivät toisinaan todellakaan voi hyvin!:'D (Toisaalta, edessä on melko humoristinen kertomus omasta pikku kammostani... Itselleni tämä ei ole kiva asia, mutta usein toiset ottavat asian kovinkin huvittuneesti. Vai pystytkö kenties jopa samaistumaan muhun?:P)

Eli moro taas kaikille, toivottavasti te kaikki olette tällä hetkellä terveitä ja tulette sellaisina myös pysymään! On meinaan niin monen monta tautia liikenteessä, että vielä viikonloppuna jos oisin aavistanut tämän nykyhetken, olisin melkein a) jättänyt menemättä lauantaina Tampereen Teerenpelin Burleski -showhun parin kaverin ja H:n kera b) jättänyt syömättä appivanhemmilla sunnuntaina ja maanantaina (jossa kärsitty sama pöpö!) c) kieltänyt H:ta menemästä lainkaan kouluun tai lukkopainin reeneihinsä xD Siinä ois niitä mahdollisia syypäitä nykyhetkeen!:P

Mä olen maailman emetofobisin eli oksennuskammoisin ihminen ja teen mitä tahansa varotoimenpiteitä, ettei meidän kotona tarvitsisi kyseistä tautia sairastaa:D Mulla on ollut emetofobia varmasti jo lapsesta saakka. Olin varmaan kutakuinkin  kuuden vanha kun oma sisko muinoin oli huonovointinen, ja muistan miten paljon huusin vihaavani häntä kun hän sai mut niin koviin pelkotiloihin omalla pahoinvoinnillaan. Aina kun joku perheessäni sairastui, sain paniikkikohtauksen tapaisia oireita; sydän hakkasi, tärisin ja tuntui kuin pääni sisällä pimahtaisi:D Oikeastaan en pelkää omaa oksentamista läheskään niin pahasti kuin muiden kanssaihmisten. Se on myös yksi syy miksi ahdistun humalaisista ihmisistä, baareissakin olen aina pelännyt sitä että nyt lentää jonkun toopen laatta niskaan:'D Ahdistun myös huvipuistojen laitteissa. Eikö olekin kivaa? Ei yhtään rajoita elämää:'D No ei se nyt oikeasti niin kovin rajoita, mutta sanotaanko että tämän viikon tiistai-keskiviikkoyötä ja aamua se todella rajoitti! H sairastui yllättäin tuona yönä todella rajuun oksennustautiin siinä puolenyön aikaan. Arvatkaa mitä mä tein? Soitin H:n isän hakemaan sairaan mieheni pois kotoa! Kuinka julmaa se oli?!:S Toinen vielä rehellisesti sanottuna (ja ymmärrettävästi) suutahti mulle. Kuulemma olin vielä niin inhoava omalla tyylilläni "Ei älä tuu tänne, älä tuu lähelle, ei et istu siihen nyt!" Voi toista! Mä en myöskään pelkovapinoiltani nukkunut melkein koko yönä, ja aamulla nousin siinä kuuden-seiskan pintaan ylös, vein pussilakanat ja kaiken maailman liinat sekä matot kaikki pesukoneeseen, peitot ulos terassin pakkasille, kuljin herranjumala PYYKKIPOIKA mun nenässä ja hanskat kädessä pitkin kämppää desinfioiden kaiken; ovet, kahvat, katkaisimet, lavuaarit... Suihkutin vessasta about kaiken, samalla kun pidättelin omaa hengitystäni:'D Heitin hammasharjat ja -tahnat roskiin, edellisillan ruuat roskiin. Kaiken puunauksen ja tuunauksen jälkeen heitin mun siivoushanskat pesukoneeseen ja painuin itse suihkuun jossa hieroin käsiäni käsidesiin:'D Lopuksi ja (oikeesti!) aamupalaksi (koska en uskaltanut syödä!) otin vielä sisäiseksi desinfioinniksi hitto vie pirtsakan VODKARYYPYN. Hyi hitsi siitä jos jostain meinas tulla ylös:'D Tiedän, kaikki tämä kuulostaa todella sairaalta ja epänormaalia käyttäytymistähän tää kaikki olikin! Mutta fobia kun fobia:/ Seuraavana päivänä keskustelin ystävien kanssa mm. siitä miten julma ämmä mä olin kun pistin sairaan mieheni pihalle kotoa sairastamasta. Eikö parisuhteessa tule kestää kaikki yhdessä? Myös ne ikävät taudit ja pöpöt. Välttämällä asioita, työntämällä niitä pois mun mielestä ja harjoittamalla kaikenlaisia varotoimenpiteitä mä vaan ruokin mun fobiaa. Parin hyvän ohjeistuksen mukaan siitä, että mun ois pitänyt antaa H:n vaan sairastaa kotona, mä lähdin saman tien apteekkiin ja apteekista otin bussikyydin H:n porukoille, jossa toinen olikin ihan kuin onnettomuudessa ollut. Lopulta mä hoivasin mun rakkauttani rakkaudella, ja molemmat nukahtivatkin yhdessä samassa huoneessa. Mä tosin siihen nojatuoliin sopivan etäisyyden päässä;) 

Siinä mun kertomus kammostani nimeltä emetofobia. Mutta tosiasia on se, että samaisena päivänä mä kuitenkin sairastuin myös itse. Kun pääsin kotiin, iski hirveä väsymys ja vilu. Kuume nousi Panadolinkin vaikutuksen alaisuudesta huolimatta 38,5:een, mutta mulla samainen tauti tuli ainoastaan (tässä tätä kaunista suoraa naminami -puhetta) vesiripulina (xD) ja olin todella sekavassa kuumehourussa. Mitä sitten tapahtui? Heräsin jossain kohtaa kun oma mies käveli kotiin kera erilaisten lääkkeiden, kiisselein ja mehuin<3 Olin kiitollinen:) Ehkä sitä sitten saa kun antaa:) Oon jälleen hyvin onnellinen, hitsi mulla on täydellinen mies:) Tänään mies lähti jo kouluhommiin omalle yliopistolleen, mutta mulla valitettavasti edelleen kouristelee vatsaa ja olo on vetämätön:/ Eilen teki mieli syödä jo pikkuiseen nälkäänkin kaikkea muuta paitsi mitään terveellistä. Tilattiin H:n kanssa pizzat. Mä söin alle puolet, ja olo oli kyllä taas saman tien tukala. Paino muuten on tippunut mukavasti taas pari kiloa tässä sairastaessa. Ja siitä puheen ollen, sain eilen myös omat uudet biksuni postissa, jotka siis tilasin ihan H&M:ltä. Mä en vaan osaa käyttää biksuissa värejä, joten tänäkin vuonna väri on niin mun tyyppisesti edelleen se tuttu (ja turvallinen?) MUSTA;) Tässä nyt kuvaa kun kerran mahdollisimman hoikkana eli kuivuneena rusinana sain otettua edes vähän imartelevammat kuvat mun kropasta, öhöhöö. Ei vaan, rakastetaan jokainen nyt sitä omaa itseämme! Mä olen jälleen pitkästä aikaa aikas tyytyväinen omaan 155cm "pitkään" runkooni^^ Vaikka dieetti ei liiaksi vienyt multa kiloja, sain osakseni kuitenkin kiinteyttä ja lihaksia.
Eli olen mä kyllä muuttunut kropaltani jonkin verran tuon Fitfarmin dieetin jälkeen, vaikka sitä en enää viimeiseen about 3 viikkoon noudattanutkaan vaan söin just niinkun hyvältä tuntui. Salilla oon käynyt nyt enää noin kerran viikossa, koska JUOKSU<3 Juoksukelit ovat taas niin täällä!:) Mä nautin juosta iltaisin, ja oonkin saanut aivan rauhassa ja omassa yksinäisyydessä juosta täysiä kunnon intervalleja. Ahh! Ihan ilmaista hupia, I'm perhana lovin' it vaikka kaukana ollaankin Mäkistä ja epäterveellisyyksistä!;P Niin ja tiedättekö, oon ilmottautunut (ja maksanut!) myös 10.4 alkavaan painonnoston alkeiskurssiin! Viimein mun monen vuoden haave toteutuu! Jippii!:) En vois olla enempää innoissani, kun jo toivotettiin tervetulleeksi "hienon lajin pariin":) Siinähän sitten on hyvä olla vähän sitä ylimääräistäkin hei;P Jippii!

Oon tässä muutenkin kelaillu välillä, et miten kummassa mun painonhallinta oikein onnistuu, kun kuitenkin herkuttelenkin välillä niin että maha oikeesti meinaa haljeta. Sit mä myös älysin ne kaikki pienet muutokset arjessa/arkiruokavaliossa, joita oon tehnyt viimeisien vuosien aikana kun se 30 kiloa musta tosiaan on karissut. Niistä voisinkin jutella teille seuraavaksi. Mut nyt mä voisin yrittää mennä lääkitsemään itseäni maitohappobakteerein, koska ois pakko varmaan viimeistään illasta tarttua jälleen mun gradua sarvista;P Voi ne vapaapäivät näinkin viettää! (Oon oikeestikin siis vapaalla, en saikulla:'D)

Palataan ystävät ja hei, PESKÄÄ KÄSIÄNNE USEIN!:D

-PAULA-

Ei kommentteja: