Follow on Bloglovin

torstai 23. heinäkuuta 2015

Sateisen kesän lämpö

Kesä 2015 tullaan muistamaan varmasti sateisesta koleudestaan vielä vuosia. Mun äiti ja H:n äiti olivat hiljattain kuulemma muistelleet esimerkiksi sitä kesää, jolloin mä ja H ollaan synnytty - kesää 1988. Tuo kesä muistetaan äärimmäisistä hellelukemistaan, kun taas lehtienkin mukaan kesä vuonna 1987 oli samaa luokkaa kuin tänä vuonna. Mä ja H ollaan vielä sen vaiheen opiskelijoita, että tänä kesänä ei vielä(kään) ole juuri varaa ulkomaanmatkoihin, koska mä olen parhaillaan ihan vapaaehtoisesta tahdosta työtön ekaa kertaa öö kymmeneen vuoteen:'D Hassua, mulla on muuten aina opiskeluaikoina ollut jokin osa-aikainenkin työpaikka. Nyt ei oo, koska gradu. Poikkeus säännössä! No, kotoa päin on ainakin onneksi luvattu palkita tämä mun viimeinen ponnistelu ihan kivalla lahjalla, kun tästä valmistun. Kaikki riippuu silti mun maailman vaikeimmasta gradu-ohjaajasta...että valmistunko tänä vuonna vai en. Mutta, 46 sivua ja pyrin siihen, että saisin elokuun lopussa lähettää ohjaajalleni sen 60 sivua tekstiä venäjäksi. Loppuvuosi olisi sitten pelkkää korjailua, kun mikään ei kuitenkaan kelpaa:D 

Poikkeus säännössä ja kokoajan siis sataa, juuri kun sitä vapaa-aikaakin oikeesti olisi enemmän. Mutta ei varaa tehdä mitään kivaa:D Raha tai aika, aika tai raha, aina sama perkeleen ongelma! Hahhah!:D Onneksi elokuun lopussa päästään mun järkkäämälle H:n synttärimatkalle edes Saksaan saakka<3 

Mutta hei valitukset syrjään, tilanne on mikä on, ja väliaikaista kaikki on vaan, eks je?;) Sadekeleillä voi ihan yhtä hyvin käydä lenkeillä jos ei pienet kuraroiskeet haittaa, tai hakeutua salin hikoiluun. Tai solariumiin. Tai vaan hengata kotona. Mä oon tänä kesänä myöskin piirtänyt ja lukenut todella paljon<3 Ja eikö vitsi mee niin, että suomalaiset loi saunan nauttiakseen kesän lämmöstä;P Me päätettiin mm. juhannuksena, että vietetään sitä rauhassa kotona, koska juhannussääksi oli (vaihteeksi) luvassa lähes pelkkää sadetta. No, jos teitäkin siellä ruutujen toisella puolella ketuttaa tää pimeys ja kylmyys eikä tilanne anna myöden ulkomaille, tässä kuvina pieniä todisteita siitä, miten sadesäällä voi vieläpä hyvällä omallatunnolla hengata ihan vaan kotona ja nauttia olostaan. Jos omaa kultaa ei vielä pelikaveriksi löydy, kilauta kaver(e)ille!;) Tässä siis paloja meidän juhannuksesta ja sadesäiden ohjelmasta<3

Mukavaa tulevaa viikonloppua, oli se sitten sateinen, aurinkoinen, tai minkälainen vaan<3


Toivoo ruudun tältä puolelta mää:)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Endometrioosin lamauttava voima

Kahden kuukauden pituisen paussin kunniaksi voisin aloittaakin kirjoittamalla kivuliaammista asioista. Kesä kun on ollut tosi mukava, ja kuvia ja erilaisia tapahtumia ois vaikka millä mitalla joita jakaa:) Viimeisimpinä nyt esim. Pori Jazzia, kalastusreissuja, se ihana sateisen kotoisa juhannus, ystävien kanssa oleilua jne. Ainoa asia joka vielä otsikon aiheen kanssa sucks on tää Suomen kesä:D Haaveillaan ja puhutaan monesti ton ukon kanssa että vielä joskus kokeiltais ulkomailla asumista ja työskentelyä:) Elämä ja kokemukset kasvattaa. Niin myös jokapäiväinen ystäväni endometrioosi. Tässä parhaillaankin vannemaisen selkä-vatsakivun kourissa maatessani haluan jakaa itsestäni niitä heikompia puolia, sekä omaa henkistä surua, tyhjyyden ajoittaista tunnetta, turhautuneisuuden ja turhuuden tuntemuksia. (Ja toivottavasti kukaan miespuolinen ei tätä tekstiä lue, ei ehkä kannata, ainakaan ruoka suussa, muuten bon apetit vaan ja noin:D)

Mulla on aina ollut jäätäviä kuukautiskipuja. Tai no, 12 -vuotiaana erittäin epäsäänöllisinä ja runsaina alkaneina mun menkat muuttuivat todella kivuliaiksi joskus vuosien 2008-2009 tienoilla. Tuolloin söin pillereitä ja kivut koskivat siis vain yhtä viikkoa neljästä. 2010 lopetin (varmaan 5 vuoden jälkeen) ensimmäistä kertaa mun hormonaalisen pilleripopsinnan, ja sitten odottelinkin seuraavan kierron alkua yli puoli vuotta. Tukka tosiaan putosi päästä ym, oonkin teille joskus aiemmin kirjoitellut mun PCOS:stä, joka mulle tuolloin siis todettiin ja mun hormonitoiminta piti käynnistää uudestaan keltarauhashormonilla. Normaali kierto alkoi lopulta kesällä 2011 ja olin onnellinen. Kuinka hyvältä naiseus ja oikeesti MENKAT taas tuntuivatkaan! Samalla aloitin monirakkulaisuusoireyhtymäni parantamisprosessin, eli aloin pudottaa painoa jotta nuo nesterakkulat munasarjoissani poksahtelisivat mahdollisesti painonpudotuksen saralla ihan itsestään pois. Eivätpä ne ole muuten tänä päivänäkään lähteneet vielä yhtään minnekään, ja suurentuneet munasarjani sisältävät tänäkin päivänä kumpainenkin puoli noin 10-12 harmitonta kasvainta (ainakin nyt tällä hetkellä toivon näin!). Keväällä 2013 käytössäni oli vuorostaan ehkäisyrengas. Muiden ehkäisytuotteiden tapaan, vähähormoninen rengaskin aiheutti mussa järkyttäviä ja lamaannuttavia kipuja juurikin kuukautisteni aikaan. Päätin lopettaa kaiken ehkäisyn käytön kesällä 2013, koska tiesin, etten PCOS:ni takia voisi edes raskaaksi tulla (jälkeen päin ajateltuna melko riskipeliä, ei se aina näin mene!). Yli kaksi vuotta myöhemmin, 27 -vuotiaana, kärsin tahattomasta lapsettomuudesta. Sen tuomasta tyhjyyden tunteesta. Siitä, että olen tietyllä tavalla hyödytön koko yhteiskunnalle, nainen ilman tehtävää. Kärsin epävarmuudesta että koskaan saan olla äiti "omille saattajilleni". Vaikka emme voi H:n kanssa sanoa, että lapsen olisi nyt hetipakko tulla, olemme kuitenkin hakeutuneet lapsettomuushoitoihin ja saimmekin keväällä lähetteen Taysin hormoni- ja lapsettomuuspolille jossa olemme nyt kerran visitoineet. Prosessi kannatti aloittaa jo tässä vaiheessa elämää, vaikka siitä kertominen esimerkiksi omalle äidille tuntui raskaalta - joo joo olen edelleen yliopiston kirjoilla, mulla ei ole vakityötä just nyt, miten sitten pärjätään, niin niin, jne. Mutta mm. äitini ymmärsi kuitenkin, miten iän myötä riski sille, että vietän ehkä loppuelämäni lapsettomana, kasvaa joka hetki. Mun endometrioosi leviää joka hetki.

Niin tosiaan kaikki mun kivut, joista tännekin oon joskus kirjoitellut, ne kivut, jotka saivat mut aikoinaan jatkuvasti sairaslomalle töistä - ovat saaneet helmikuussa diagnoosinsa. Mun kivut alkoivat saamaan äärimmäisen tuskaisia sfäärejä vuoden  2014 alusta - kun renkaan heivaamisesta oli kulunut sen puolisen vuotta. Olen ravannut ultrissa yksityisillä lääkäreillä, ollut ensiapuhoidossa jossa mulla on kipujen vuoksi tullut sydämen lisälyöntejä ja verenpaine noussut korkeaksi. Koskaan en kuitenkaan mistään saanut selitystä - mitä tämä on. Tyhjät vastaukset sattuivat, viittaukset vikaan korvien välissä sattuivat. Samaa kertoo moni muukin endometrioosista kärsivä nainen. Diagnoosin saaminen voi kestää joillakin nuorilla tytöillä/naisilla jopa 5-10 vuotta! Siis keskimäärin. Monesti endodiagnoosi saadaan kun tutkitaan lapsettomuuden syitä. Kun viimein helmikuussa sain 350 euron arvoisella lääkärikäynnillä diagnoosin tarpeeksi asiantuntevalta lääkäriltä, sain endometrioosin hoitoon e-pillerireseptin, koska muuta hoitoa endometrioosiin ei ole. Kun lopetin Nuvaringin käytön, endometrioosi otti kasvuvaiheen, ja kivut jatkoivat pahenemistaan. Mähän en ole tänäkään päivänä aloittanut e-pilleri"lääkitystäni", koska en halua jälleen jäädyttää sitä pientäkään mahdollisuutta äidiksi tulemiselle. Vaikka kevään lapsettomuuspolikäynnin jälkeen tuomio oli melko selkeästi se, ettei raskautuminen enää kotioloissa onnistu. Mulle tehtiin keväällä lapsettomuuspolilla tutkimuksia, ikäviä sellaisia, kivuliaita. Mun tulevaisuudensuunnitelmat lapsen saannille ovat seuraavanlaiset; clomi -tabuja nassuun, jotka saavat aikaan naisessa hirveät menopaussimaiset oireet, klinikalla inseminaatio. Jos tästä ei ole hyötyä, otetaan avuksi vielä rajut pistoshoidot + clomit + inseminaatio. Nämä ovat hoitojen ensimmäiset ns.tasot. 

Mun endometrioosin aiheuttamat kivut ovat siis lamaannuttavia. Kuinka lamaannuttavia? Mulla alkaa tänä päivänä olla jo oikeastaan joka viikko kipuja, eli enää en voi puhua että ne sijoittuisivat vain yhteen viikkoon neljästä. Puhutaan jopa päivittäisistä kivuista, enemmän tai vähemmän. Särkylääkkeet eivät auta, kuumavesipullo, noo. Pitäisikö sitä nyt vatsan vai selän puolella, säteilis nyt kyllä pahasti reisiinkin, joo, käsiin kanssa. Nyt oon huomannut lähiaikoina endon vaikuttavan jo mun liikuntakykyynikin. Erään juoksulenkin päätteeksi tässä parisen viikkoa sitten, mun oli soitettava H mua vastaan lenkkipolulle, koska musta tuntui, että mun jalat lähtee alta. Kipu säteili ja lamaannutti mun jalkoja, enkä voinut kunnolla vetää myöskään henkeä koska keuhkotkin painoivat varmaan johonkin pesäkkeeseen. Tässä vain yksi monista esimerkkisistä seikoista, joita endo voi arjessani aiheuttaa. Puhumattakaan siitä, miten kukaan, edes muut naiset, eivät voi tätä sairautta käsittää/ymmärtää, eivät niin yhtään. Ainoastaan endosiskot, halit teille jokaiselle<3

Eilen mä kävin aamusta labrakokeissa. Määrä oli lapsettomuuspolin mukaan käydä kierron päivinä 2-5, ennen kello kymmentä. Sekin näissä hoidoissa tulee olemaan mukavaa, että kaikki ajankohdat täytyy laskea kierron mukaan, mitään hoitokertoja ei voi varata etukäteen.  Ekalla klinikkavisiitillä lääkäri piti kädessään pientä kalenteria, laski jotain ihmepäiviä, et sillon ois sit tota, ja tolloin tota, ja muistakin sit soittaa kun on kierron päivä se ja se, ja mä olin vieressä kokoajan että mitä täh häh. No joo, labrasta. Labran tyttö katseli musta otettavien näytteiden listaa, kunnes totesi, että täällä on näköjään tällainen syöpämarkkerikin. Joo, CA12-5. Viitearvo, joka mittaa ihmisessä munasarjasyöpää. Tiedostan, että syövän mahikset ovat aina toki pienet, mutta silti joka vuosi Suomessakin todetaan 500-600 uutta munasarjasyöpätapausta, eli oon jo kehittänyt päässäni mahdolliset uhkakuvat asiasta:'D Mun endohan on vatsaontelon puolella, eli sitä ei ole vielä koskaan voitu ultrassa todentaa. Oireita myöskin ovarian cancerissä ovat yleensä juurikin vatsakivut, järkyttävä väsymys, uupumus, oikeesti mulla on nykyään siis niin usein tunne etten jaksa kantaa edes omaa kroppaani. Turvotus! Kyllä meinaan. Otin just hetki sitten kuvan mun masusta pari päivää ennen uuden kierron alkua, vertasin sitä kuvaan "kierron keskivaihe". Turvotus kerran kuussa saattaa olla niin järkyttävä, että mun maha on vaan yks iso ja kova pallo. Mun yks parhaista ystävistäni on parhaillaan siinä noin 5:llä kuulla raskaana, ja se sano et meil on nyt samanlaiset mahat:D Niin ja vielä kirsikkana kakun päälle, ilmeisesti hyvälaatuset (PCOS) vesirakkulat voivat ajan kanssa osa kehittyä huonolaatuisiksi ja aiheuttaa munasarjasyöpää. Jokohan mä uskoisin ne lääkärien vihjaukset et hankkisin jonkun kallonkutistajan itelleni;P Ehheh. No joo, ehkä mä odotan rauhassa että toi poli taas aukee ja varmasti ne sieltä pikapikaa soittelee jos jotain vakavempaa tuloksissa näkyy:D 

Vielä asiaa mun ystävän raskauteen liittyen. Hän kertoi mulle asiasta yks maaliskuinen aamupäivä puhelimitse, kun olin keskustassa venaamassa bussia. "Mä nyt varmaan pahoitan sun mielen...mut raskaanahan mä oon". Ympäristö meni hetkeks sumuiseks, ja sanoin itkua pidätellen soittavani myöhemmin takas ku pääsen kotiin. Kotona purskahdin niin katkeraan itkuun, että ilmoitin vaan rehellisesti mun ystävälle, et sori, mut mä en voi puhua sun kanssa just nyt. Selitin, että toki oon ilonen hänen puolestaan, mutta mun oli silti pakko myöntää itelleni ja sille, että oon vaan niin katkera omista vajavaisuuksistani. Musta omien heikkouksien myöntäminen on tosi tärkeetä elämässä, koska katkeruus purkautuu jossain kohtaa, ja turhahan parhaimmille ystäville on esittää mitään muuta, kuin mitä on ja mitä tuntee. Ystäville saa ja pitää olla just oma itsensä, itkee surunsa ja pahat olonsa jos siltä tuntuu. Edelleen mun on silti vaikea tavata tätä mun ystävää, kenen kanssa ollaan niin monta vuotta muuten aina oltu kuin paita ja peppu. 

Endometrioosi (joka toivottavasti nyt ei missään nimessä osoittaudu miksikään muuksi kuin endometrioosiksi!) satuttaa fyysisesti todella, todella rajuilla oireilla, mutta vielä pahemmin endometrioosi satuttaa henkisesti. Lapsettomuus satuttaa. Joskus vielä vuosia sitten olin vankasti sitä mieltä, että vihaan menkkoja. Kunnes menetin ne hetkeksi kokonaan. Joskus muutama vuosi sitten olin vankasti myös sitä mieltä, etten koskaan halua lapsia. Mut sitten todellisuus iskee joskus päin pläsiä ja lujaa, ja tajuat mihin sut naisena on luotu. Ainakin mut on luotu. Haluan olla jonain päivänä äiti, sitten mä voin vaikka leikkauttaa kaikki naisvärkkini itsestäni ulos:D

Kun vaan mun kroppa kestäis sen aikaa. 

Sori näin ikävistä asioista, ja samoihin tunnelmiin - hyvää yötä mussulit<3 Ens kerralla iloisempia stooreja;)

P.S. Endometrioosista yleisinfoa tässä; http://www.endometrioosiyhdistys.fi/fi/tietoaendometrioosista