Follow on Bloglovin

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Se "ei koskaan enää ja silti kummiski taas joskus" -tunne

Mistäpä muusta olisikaan kyse kuin kuningas alkoholista.

Mun suhtautuminen alkoholiin on erittäin kielteinen. Siis en siis lähde ihmisille urputtamaan et ei muuten nyt kannattais juoda, mutta humalaiset ihmiset ahdistavat mua todella paljon. Kuinka monesti totesin tuon mm. Ruisrockissa, tai kuinka monesti oon lähteny kaverienkin tapahtumista pois - kun en vaan jaksa sitä humalahöpöttämistä. Ihmisistä tulee oikeasti tyhmiä humalassa:D Mutta ei, en ole enkeli itsekään. En voisi sanoa ettei itse olisi tullut koskaan vedettyä niitä kunnon perseitä, tai etten olisi (selvänäkin) käyttäytynyt "joskus" tyhmästi.

Nykyään tosin on aivan toisin. Kun ei nappaa, kiinnosta, maistu, niin ei sitten prkl nappaa, kiinnosta tai maistu! 

Ruississa join siideripäkistäni KAKSI sidukkaa:D Festareilta lähtiessä kaverit vähän mollasivatkin että mikä häpeä lähteä festareilta täyden päkin kanssa kotio:D 

Eilen vietettiin H:n synttäreitä. Join illan aikana noin 6 tunnin aikavälillä lasin boolia, lasin punkkua, ja myöhemmin yhen drinksun. Ei mun pitäisi juoda nykyään kyllä yhtään; sunnuntai on pilalla. Ensinnäkin kuten pelkäsin - en vain kykene salille, vaikka eilen niin vielä olin päättänyt sinne tänään raahautua sulattelemaan eilisillan mättöjä...
Onneksi perjantai-iltana tuli edes tehtyä kunnon salitreeni pitkästä aikaa.. Hellöööööy vaan raajat, onneksi mihinkään lihakseen ei koske!
No entäpä tämä päivä? Ensinnäkin unohdin tänäkin vuonna ihanan Tampereen Design -torin jonne olen aina halunnut mennä -_-

Toiseksi päivän lounas ravintola Marusekissa, joka valitettavasti on nykyään mun mielestä hinta-laatu -suhteissaan a) kallis ja b) ei läheskään enää niin hyvä kuin ennen:( Ei voita edes ravintola Watamin lounasta, mutta toki Marusekin sisustus ja sushien ulkonäkö ovat Suomessa yhä parempaa luokkaansa.. :)
Mutta tosiaan sen sijaan että olisin mennyt salille juoksemaan ja jumppaamaan, tulin riisipaisuksissa kotiin, niin kaameassa ähkyssä ja kaaduin suoraan sängylle, heräsin hetki sitten... Ja huom; mähän tulin eilenkin kotiin ennen puoltayötä, ja klo 00.03 vilkaisin vielä kerran kelloa, ennen kuin simahdin heti. Voi vanhuus:D

Kyllä mun pitää sanoa että taidan nykyään olla sen verran absolutisti -henkinen, että oikeesti ei koskaan enää!:D Säästetään nää sunnuntait kaikelle muulle paremmalle <3

Poikkesin tänään btw myös ennen japsisafkaa Punnitse&Säästä -liikkeessä ja ostin tällaset setit;
Eniten odotan tuon Pukka -teen kokeilemista. Anis ja ripaus kardemummasta tuoksuvat mukavasti jo paketin ulkopuolelle;) Onko kellään kokemusta ko. tuotteesta?:) Entä Carob -jauhe? Mun pitäisi ehdottomasti alkaa valmistaa itse myös raakasuklaata, P&S liikkeen myyjän sanoin kun se kuulemma on "niiin helppoa!". Ehkä sitten kun muutto on tehty;) Hihih! Ainiin, aloitanhan mä syyskuusta myös ihan virallisella maalaus- ja piirustuskurssillakin käymisen!:) Wiii ihanaa, syksy! Sateet, kumpparikelit, viileys ja se tunne, kun kotona saa poltella kynttilöitä ja syventyä lukemiseen ym, lämmin saunominen, Suomen metsien ihanat SIENET jne jne. Myös gradu saa kohta kyytiä, koska motivaatio on NYT!

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja jälleen uutta, elokuun viimeistä viikkoa!^^ 

P.S. Lookkia eiliseltä;)
Huomatkaa kenkien Malla-vaara -varaus!

Ei kommentteja: