Follow on Bloglovin

tiistai 25. helmikuuta 2014

Yökukkuuta!:)

Hejsan från Tammerfors igen!

Kotikaupungissani vierailu on yleensä saanut minussa pientä ahdistusta aikaan, jos siis ajatellaan miten paljon on aina tullut syötyä äipän namnam -safkoja!:D Asiaanhan kuuluu lapsosten hemmottelu, silloin kun niitä noin kerran kuussa näkee;) Tällä kertaa mä pystyin kuitenkin pysymään lujana, ja valmistin vain ja ainoastaan omia safkoja. Äiti tarjosi toki ainekset;) <3

H tuli hakemaan mut lauantaina takaisin kotiin, sillä illalla oli tiedossa yhdet H kaverin synttärit. Päätin että kirppishaalarini pääsevät nyt ensimmäistä kertaa uuden omistajansa päällä viihteelle...

Valitettavasti viihteellä olo tarkoittaa myös aina lisäkaloreita. En ollut taas hetkeen nauttinut alkoholipitoisia juomia, enkä niistä ole koskaan sen koommin välittänytkään. Ikinä. Mä halusin kuitenkin ja ehdottomasti välttää makeat sidukat tms. ja täten valitsin mukaani viinipullon, josta join koko illan aikana noin puolet:D MUTTA palkitsin itseni (mistä muka?) myös synttäribuffetin yhdellä lenkkimakkaralla, ja pienen pienellä määrällä kebablihaa:D AIJJAIJJAI. No mutta päätin jo, että tällä viikolla tiedossa on vähintään neljä kertaa salia! Turvotuksen on nimittäin silti huomannut heti, ja eilisen puolen salitreenikin tuntui jotenkin niin raskaalta, että oli pakko pudottaa melkein jokaisessa laitesarjassa sen viitisen kiloa vastuksista pois:D Huomenna uusi päivä & isommat painot!

Synttäribailujen jälkeisenä sunnuntaina tyypillisesti aina väsyttää ja nälättää, joten asiallehan on silloin jotain tehtävä! Päätin iltapäivän rahkavälipalan sijasta nauttia makeanhimooni rahkalättyjä. Illalla puolestaan "kunnon ruuan" tilalle (kaloritasapainoiluako?) kehitin maailman simppelimmän ja ihan maittavankin munakkaan:) MIKROSSA.
Yllä siis nuo edellämainitut rahkaplätyt. Alla paistattelevan munakkaan (nopeampaakin nopeampi) ohje:
  • pieneen rasiaan 3 munan valkuaiset sekä yksi kokonainen muna
  • sipulia
  • kinkun siivuja
  • mausteita -> mikroon kipon kansi raollaan n.2-3 minuutiksi ja VALMIS on:)
Näihin tunnelmiin on jo aivan pakko mennä nukkumaan, huomenna taas se salipäivä, johon tarvittaisiin nyt sitä energiaa;) Lupaan kirjoitella taas myös energisempiä postauksia, kun tämä Tampere-elämän rytmi taas pääsee tasoittumaan:)

Öitä, pus och kram, och så vidare:)))

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Puhutaanko porissa ruotsia? :D

Unknown kirjoitti...

Ei nyt kyllä mainittavasti:D on tainnut suomenruotsalaiset skipata Porin ja Rauman välistä ja suosinu Vaasaa ja Turun aluetta:D

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.